Bändistä pari sanaa...
Kotiteollisuus on Lappeenrantalainen kotimaisen Rockin ja Metallin yhdistelmää. Bändistä ja varsinkin sen musiikista tekee hyvin jännän sen että kitarasooloja ei juurikaan ole, tai edes soolokitaristia. Kappaleethan perustuu siis rytmikitaran erittäin yksinkertaisiin riffeihin. Musiikki on raskasta ja synkkää. Bändissä onkin vain kolme jäsentä, Jouni Hynynen, (laulu ja kitara) Jari Sinkkonen, (rummut) ja Janne Hongisto basson varressa. Yhtyeen tunnetuimmat kappaleet lienevät Minä olen ja Helvetistä itään. Nämä löytyvät albumilta Helvetistä itään jolla Kotiteollisuus nousi suomalaisen rock ja metalli musiikin kärkikaartiin. Bändi on tunnettu myös erittäin hyvänä live bändinä, ja bändin jäsenet ovat erittäin hauskaa viihdettä myös biisiensä välissä. Suorasanaista sakkia. Välillä he suorastaan haukkuvat yleisöä, mutta silti Kotiteollisuudella on suuri fanikanta. Vuonna 2004 Kotiteollisuus voitti parhaan Hard-rock-metallialbumin Emman (Helvetistä Itään) ja kiitos puheessaan Jouni Hynynen sanoi:
"Terve... Tota, Sinkkoselle Lappeenrannan keskussairaalaan sellasia terveisiä, että... Et menettäny mitään. Paskat bileet ja helvetin rumannäkösiä akkoja."
Yhtyeeltä löytyy viisi kultalevyä ja yksi platina levy.
Ja sitten biisiin...
Yö päivää keinuttaa löytyy Helvetistä Itään albumilta ja on levyn viimeinen kappale. Provinssirockissa vuonna 2007 Yö päivää keinuttaa oli Kotiteollisuuden keikan päätös kappale. Ja ennen biisin aloitusta Hynynen sanoo:
"Nyt ollaan puhuttu jonkinverran rakkaudesta, puhutaan nyt siitä mihin se lopulta johtaa."
Tämä biisi kertoo siis vanhasta naisesta joka on erittäin katkera kuluneesta elämästään. Miehen näkökulmasta siis tämä asia.
"Kokonainen valtameri mahtuu pehmeälle ihollesi.
Sen rantoja kaluan, kuljen tahallani itseni eksyksiin.
On niin lämmintä olla täällä, sädekehäsi hehkussa,
pehmeiden siipiesi suojassa,
aamu auringon lantiolla."
Biisin eka säkeistö menee näin. Tässähän ei ole juurikaan mitään pahaa. Mies on onnelinen kun saa herätä rakkaansa vierestä aamulla.
"Tunnen siipiesi pehmeän hipaisun,
aamun kirkkaassa valossa.
Kun sinut viereeni saan, et pääse pois ollenkaan,
et lennä enää milloinkaan.
Valon rajalla, rajalla taivaan ja maan,
on kylmä, vesi jäätyy uomaansa.
Siellä kadonnutta sydäntäsi etsit,
löydät yön joka päivää keinuttaa.
Yö...keinuttaa
Yö..."
Kertosäe jatkaa samalla teemalla kuin ensimmäinen säkeistö. Kaikki on hyvin, MUTTA...Mies on ehkä huomannut että naisensa on juuttuneena unelmiinsa tai menetettyyn elämäänsä. "Valon rajalla, rajalla taivaan ja maan...Siellä kadonnutta sydäntäsi etsit, Löydät yön joka päivää keinuttaa." Tämä kohta kertoo mielestäni sen että nainen on ihan jossain muualla ajatuksiensa kanssa. Mutta hetken kun saa haavemailmassaan kulkea niin hän löytää arjen. Yö päivää keinuttaa...mikään ei muutu ja menetettyä elämää ei takaisin saa. Elämästä on tullut rutiininomaista, päivät ovat lähes identtisiä.
"Silmäsi syvissä kuopissaan,
makaavat kivisiksi muuttuneina.
Sydän eloton rinnassasi lepää kovaksi luutuneena.
Imettäjän rintasi roikkuvat kuivuneina.
Siipiesi riekaleet likaisilla lakanoilla."
Kolmas säkeistö paljastaa kappaleen tarinan. Nainen on katkera kuluneesta elämästä, miettien ehkä että mitä jäi käteen. Aviomies ja pari lasta? Tässäkö tää sit oli? Onko elämässä muutakin? "imettäjän rintasi roikkuvat kuivuneina.." Nainen ei ole enään nuori, menneet hyvät ajat tulvivat mieleen jolloin elämältä odotti jotain uskomatonta ja sitten tuli kylmä arkielämä.
"Elämä lupasi liikaa kai, sait syliisi vain arjen.
Etkä mitään muuta saa; yö päivää keinuttaa.
Ja minä lupasin liikaa kai, sait sydämeesi arven.
Etkä mitään muuta saa; yö päivää keinuttaa."
Viimeinen säkeistö on yksi kauneimmista säkeistöistä mitä tiedän. Naisen odotukset elämää kohtaan olivat korkealla. Hän sai vain arki elämän. Viimeiset 20 vuotta elämästä on mennyt ihan ohi. Työkiireet, kodinaskareet ja stressi on tehnyt tehtävänsä. Yö tosiaankin keinuttaa päivää, ja näin se tulee olemaan.
Kiitos.
